Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Copyt  Xat  Foorumi Ylläpitäjät

 

Chatti

Howling for home

 

Kauan sitten oli koira nimeltä Roki, joka asui Meksikossa Monterreyssä. Hänellä oli rakastava omistaja, joka huolehti hänestä ja antoi hänelle kodin. 72-vuotiaana omistaja kuoli, ja Roki jäi kodittomaksi. Monta vuotta Roki kuljeskeli Monterreyn kaduilla muutama  kulkukoira seuranaan, etsien ruokaa. kulkukoirien väkiluku alkoi kasvaa ja Roki ystävineen muutti Cerro de la Silla-vuorelle. Vuori oli loistava paikka koiralaumalle. Siellä oli paljon pieneläimiä, ja maanalaisista lähteistä pulppusi raikasta kylmää vettä. Kun he olivat asuneet vuoden vuorella, Roki sai ajatuksen pelastaa kulkukoiria Monterreyn kaduilta rankkureiden käsitä. Ensin suurin osa vuorella asuvista koirista ei kannattanut häntä, mutta yksi koira uskoi häneen, nimittäin Milo. Hän oli tavallinen chihuahua, joka piti Rokin ideasta pelastaa kulkukoiria. Toiset koirat eivät vieläkään pitäneet ajatuksesta, ja heidän johtajansa  Amadeus(joka oli rodultaan dobermanni)väitti että luonnonvarat loppuisivat jos tulisi yhtään enempää koiria. Niinpä Roki ja Amadeus alkoivat taistella, jonka seurauksena lauma jakaantui kahtia. Amadeus kannattajineen muutti vuoren pohjoispuolelle, ja Rokin lauma taas vuoren eteläpuolelle. No, siitä on jo monta kymmentä vuotta mutta laumat asuvat edelleen erillään. Laumat ovat kuin yö ja päivä, Rokin laumassa rakastetaan rauhaa ja he pelastavat kulkukoiria, Amadeuksen lauma taas on kuin sotilasleiri,  jossa jo pennuille opetetaan taistelutaitoja. Nykyään laumoja kutsutaan pohjoisen-, ja etelänlaumaksi.

 

Tervetuloa.

Tämä on vuoden 2013 lopussa perustettu roolipeli, jonka ylläpitäjinä toimivat Banshee ja Napoleon.

 

Päivitysloota

 

12.1. -14. Napoleonin, Elviksen ja Jaggerin tietoja päivitetty. Foorumi lisätty. Myöskin ylläpitäjistä jotakin raapustettu. :'D
©2019 Howling for Home - suntuubi.com